Aika rientää, kun on hauskaa – terveiset Seattlesta
Töissä Skanskassa

Skanskan blogi:

Aika rientää, kun on hauskaa – terveiset Seattlesta

Hämmennyin tätä kirjoittaessa, että olemme vaimoni kanssa asuneet jo puoli vuotta Seattlessa osana Skanska Stretch -ohjelman vaihtoa. Aika tunnetusti rientää, kun on hauskaa.

Aloitin tammikuusssa työt Skanska Commercial Development USA:n, USA:n toimitilaprojektikehityksen, Seattlen yksikössä. Työtehtäväni ovat fokusoituneet maanhankintaan, 2+U-hankkeen vuokraukseen, raportoimiseen ja työmaan ohjaukseen sekä NE8-hankkeen suunnittelun osallistumiseen. 2+U on 38-kerroksinen, huikealla tavalla seitsemän kerrosta maasta nostettu toimistotalo Seattlen ytimessä, ja NE8 on 25-kerroksinen toimistorakennus naapurikunnan Bellevuen keskustassa. On ollut mielenkiintoista huomata, että vaikka paikalliset hankkeet ovat huiman kokoisia, ne ovat loppupeleissä erittäin samanlaisia kuin pienemmätkin hankkeet.

Kulttuuri

Työkulttuuri (niin kuin kulttuuri yleisestikin) USA:n luoteiskulmassa on yllättävän samanlainen kuin pohjoismaissa. Täällä ei joudu tekemään 12 tuntisia työpäiviä eikä odottaa, että esimies poistuu, jotta pääsisi kotiin. Fokus on työtehtävien suorittamisessa. Suurin ero on lomapäivissä, useimmilla amerikkalaisilla on vuosilomaa vain 2-3 viikkoa, eivätkä he välttämättä käytä sitäkään.

On ollut avartavaa nähdä positiivisuus, jolla paikalliset kohtaavat arkea. Asioista ei valiteta, ja jos menee huonosti niin nauretaan sattumalle ja mietitään yhdessä, miten asiaa voidaan ratkaista. Suunnittelupuolella on myös erittäin vahva luottamus suunnittelu- ja kehitystiimin kesken. Kustannustieto jaetaan vapaasti, joka näyttää sitovan suunnittelutiimin vahvemmin yhteiseen tavoitteeseen: mahdollisimman hienon hankkeen aikaansamiseksi budjetin raameissa. Myös ”you have to spend some to make some” -asenne näkyy aika selvästi. Usein tehdään ratkaisuja, jotka eivät näytä yksittäisenä ratkaisuna fiksulta paperilla, mutta saattaa nostaa rakennuksen arvoa huomattavasti myöhemmässä vaiheessa.

Ideointia ja ajatuksia hankkeen identiteetiksi

Lyhyesti markkinasta

Markkina Seattlessa käy tulikuumana. Kaikki uusi toimistotila viedään käsistä ja rakennusten omistuksista tapellaan. Tämä on johtanut vuokrien lätkämailan käyrän mukaiseen nousuun samaan aikaan, kun rakennusten tuottovaatimukset ovat madaltuneet. Draivi johtuu pitkälti tech-yritysten rajusta kasvusta. Nämä yritykset laajentuvat jatkuvasti ja tappelevat alan parhaista ammattilaisista, ja yksi tapa houkutella heitä on coolilla toimistolla. Tässä markkinatilanteessa voi siis helposti saada liian ruusuisen kuvan kiinteistökehittämisestä. On jatkuvasti pidettävä mielessä, että tällainen markkinatilanne ei voi jatkua ikuisesti, ja että isoihin hankkeisiin sisältyy isoja riskejä.

The Emerald City

Seattle kaupunkina on suhteellisen pieni ja ilmasto on suomalaiselle täydellinen. Kesäpäivät ovat saman lämpöisiä kuin Suomessa ja talvella on runsaasti vihreää piristämässä (tästä kaupungin lempinimi Emerald City). Puolen tunnin ajomatkan päästä itään löytyy talvisin jo metritolkulla lunta. Jos jatkaa tunnin lisää niin on aavikossa. Seattlesta kun taas kääntää kurssia länteen ja ajaa vastaavan matkan niin törmää ensin sademetsään ja vuoristoon, jonka jälkeen tyyni valtameri tulee vastaan. Seattle on siis varsinainen mekka ulkoiluihmisille. Ja niille jotka uskoivat, että Seattlessa sataa aina niin voin vakuuttaa, ettei pidä paikkaansa! Sadepäiviä tulee tuskin mieleen ja itse asiassa suurin osa itärannikosta on Seattlea sateisempi.

Christian Airas

Christian Airas

Aloitin Skanska Kodeissa harjoittelijana keväällä 2014. Tämän vuoden olen Seattlessa, jonne päädyin Skanskan sisäisen vaihto-ohjelman kautta. Nykyiseen toimenkuvaani kuuluu hankkeiden ja vuokradiilien mallintamista ja analysointia sekä suunnittelunohjausta.

Kirjoittajan tekstit

Lue lisää