Vastuullisuus

Skanskan blogi:

Kohti työturvallisuuden nollapistettä

Muutama vuosi sitten tämä olisi tuntunut utopialta, mutta niin se vain toteutui: Skanska Oy:n tapaturmataajuus oli vuonna 2013 vain 4,3. Jälleen kerran taajuus väheni merkittävästi edellisvuodesta, ja pyrkimyksemme on liikkua koko ajan vääjäämättä kohti nollan tapaturman tavoitetta. Tiedämme toki, että työturvallisuuden parantaminen edelleen näistä jo sinänsä hyvistä luvuista on aivan yhtä haastavaa kuin aikaisemminkin.

Tapaturmien vakavuusastekin on meillä alhainen, eli vakavia tapaturmia tapahtuu harvoin. Alhainen vakavuusaste on toisaalta vahvistus siitä, että pienetkin tapaturmat tulevat raportoiduiksi. Jokaista vähäistä tapaturmaa kohti sattuu kuitenkin aina useampia läheltä piti -tilanteita, joissa kukaan ei loukkaannu, mutta ainekset siihen ovat olemassa. Meidän pitää siksi varmistaa, että pääsemme tehokkaasti pureutumaan kiinni myös niihin ja analysoimme ne tarkasti. Toivon, ettei työmaillamme jää yksikään läheltä piti -tilanne raportoimatta, sillä vähäiset raportit todella sattuneista tapaturmista eivät riitä toimintamme kaikkien riskien tunnistamiseen.

Kun läheltä piti -raportteja ja turvallisuushavaintoja saadaan riittävän paljon, meillä on paremmat mahdollisuudet päästä tulevien tapaturmien edelle: ennakoida, mikä saattaisi aiheuttaa seuraavan tapaturman ja poistaa sen syyt.

Työturvallisuusviikko tiivistää koko alan yhteistyötä

Kehitystä ei kuitenkaan ole tapahtunut vain Skanskassa. Koko suomalaisen rakennusalan toimintakulttuuri on vauhdilla muuttumassa turvallisemmaksi. Tuemme vahvasti tätä kehitystä, minkä vuoksi Skanska onkin kutsunut alan muut yritykset aktiivisesti mukaan tulevalle toukokuun työturvallisuusviikollemme. Skanskan maailmanlaajuisen, jo 10. kerran järjestettävän teemaviikon tarkoituksena on saada kaikki alan toimijat, ennen kaikkea aliurakoitsijat ja tavarantoimittajat, tekemään tiiviimmin turvallisuustyötä.

Työtä turvallisuuden hyväksi on tietysti tehtävä koko ajan, ei vain sille omistetulla viikolla. Yksi monista jatkuvista toimenpiteistä, jotka ovat käytössä Skanskalla, ovat turvallisuusworkshopit eli kotoisemmin turvallisuusriihet. Ne aloitettiin viime vuonna, ja niitä tullaan pitämään myös vuonna 2014 neljännesvuosittain kaikilla työmailla. Turvallisuusriihien idea on, että kaikki työmaalla työskentelevät osallistuvat työmaan turvallisuusriskien tunnistamiseen ja ratkaisemiseen. Skanskalaisten ei hyödytä keskenään pohtia asioita, jotka eivät ole yksin meidän käsissämme. Siksi on niin tärkeää saada aliurakoitsijat ja tavarantoimittajat mukaan.

Tarkastetaan, ennakoidaan ja koulutetaan

On ollut todella hienoa nähdä, että monet alihankkijat kehittävät toimintaansa saamansa palautteen pohjalta. Rudus  on hyvä esimerkki tästä. Työmaillamme on sattunut toistuvasti tapauksia, joissa pumppuletku on haljennut betonipumppauksen yhteydessä. Kun olemme raportoineet näistä Rudukselle, se on ryhtynyt aktiivisesti erilaisiin toimenpiteisiin, esimerkiksi säännöllisiin pumppuletkujen tarkastamisiin, jotta halkeamisen riski voitaisiin välttää.

Tuore esimerkki alan yhteisistä toimista työturvallisuuden hyväksi on myös Ouluun Ruduksen Etelä-Suomen esimerkin innoittamana  perustettu turvapuisto, jossa rakennusalan yritykset voivat kouluttaa omaa henkilöstöään ja oppilaitokset alan opiskelijoita taklaamaan turvallisuuteen liittyviä kysymyksiä.

Jokaisen alalla työskentelevän kannattaa säännöllisesti kysyä itseltään, onko oma turvallisuuskompassi kalibroitu oikein. Sitä ei onneksi tarvitse tehdä yksin, vaan yhteistyökumppaneiden apu on lähellä, kun siihen vain tekee aloitteen. Tätä samaa aihetta käsittelin vähän toisesta näkökulmasta blogissani myös lokakuussa 2013.

Tuomas Särkilahti

Tuomas Särkilahti

Olen ollut Skanskassa vuodesta 1997, jolloin aloitin hankintainsinöörinä. Sitä ennen olin ollut viisi vuotta tutkijana TKK:lla. Nykyään olen Skanska Oy:n toimitusjohtaja.

Kirjoittajan tekstit

Lue lisää