Kehitystoiminta

Skanskan blogi:

ICT-ala näkyy vahvasti myös työmailla

Se ei ole enää mitään uutta, että tietotekniikan murros on saavuttanut myös perinteisenä pidetyn rakentamisen alan. Esimerkiksi rakentamisen suunnittelu tapahtuu kolmiulotteisesti mallintamalla, talotekniikan ohjaamiseen käytetään runsaasti tietotekniikkaa, rakennuksen toimintaa mitataan ja optimoidaan, tieto liikkuu sähköisesti eri osapuolten välillä, asuntojen markkinointi ja myynti käyttävät verkkoa ja tablet-tietokoneita. Uutta on kuitenkin se, että nyt myös rakennusmiehet käyttävät tietotekniikkaa työssään.

Toisin oli vielä 5-10 vuotta sitten: suunnitelmat tulostettiin paperille ja jokaisen välivaiheen osalta tiedon tulkitsi ihminen. Samoja määrätietoja laskettiin useissa yrityksissä useaan eri tarkoitukseen. Piirustuksia lähetettiin kopiolaitoksista eri suuntiin. Työmaallakin tarvittiin nippukaupalla suunnitelmia ja aina muutoksen tullen lähti uusi kopio liikkeelle. Toki jo 80-luvulta lähtien suunnittelu tehtiin pääsääntöisesti CAD-ohjelmilla, mutta ”älykästä” se tieto ei missään muodossa ollut.  Ennen CAD-aikaa suunnitelmat piirrettiin tusseilla ja niistä otettiin sinikopioita, joita tutkittiin ammoniakin tuoksun ryydittäminä. Sen hajun jokainen yli viisikymppinen rakentaja tunnistaa yhä unissaankin.

Skanskalla on rakentamisesta yli 125 vuoden kokemus, ja totisesti tekniikka ja työkalut ovat kehittyneet sen kuluessa. Mutta viiden viime vuoden aikana on tapahtunut kiihtyvällä vauhdilla tietotekniikan murros, joka on muuttanut toimintamalleja läpi koko alan: olemme ryhtyneet hyödyntämään täyspainoisesti tietomalleja (BIM, Building Information Model).

Skanskalla tämä uusi toimintatapa on jo arkipäiväistynyt. Nyt kaikki osapuolet tilaajista, suunnittelijoista, tuoteosien valmistajista ja rakentajista pääsevät kiinni kolmiulotteiseen malliin, josta tietoa voi hakea älykkäällä tavalla. Ei siis tarvita enää mittatikkua eikä taskulaskintakaan, koska käytössä on ohjelma, joka tulostaa tietoa kulloisenkin tarpeen mukaan. Piirustusten käyttö on merkittävästi vähentynyt.

Erinomainen esimerkki tietomallin käytöstä suuressa hankkeessa on Kauppakeskus Puuvilla Porissa, joka palkittiin ohjelmistoyritys Teklan kansainvälisessä Tekla Global BIM Awards -kilpailussa parhaaksi tietomallikohteeksi Total BIM -sarjassa. Jenna Huuhkan blogista voit lukea, miten Puuvillan työmaalla on hyödynnetty tietomallintamista ja mobiililaitteiden käyttöä. 

Skanska on myös ottanut käyttöönsä runsaasti tabletteja työmaidensa työnjohtajien sekä työntekijöiden käyttöön. Laitteella selviävät paikanpäällä työkohteessa niin mitat kuin määrät ja putkien oikeat sijainnitkin – ei siis enää aikaa vievää edestakaisin kulkemista työmaalta toimistoon piirustuksia tutkimaan.  Työmaalta lähtevät myös suoraan sähköpostit valokuvineen vaikkapa suunnittelijoille. Kolmiulotteinen etukäteen tarkastettu suunnitelma parantaa rakentamisen laatua. Kaikki tämä lisää toimialan tuottavuutta ja tehokkuutta.

Tutustu tietomallien käyttöön käytännössä Kauniaisten Kvartetin työmaalla.

Asuntoesittelyn uuteen tekniikkaan voi perehtyä lataamalla käyttöön Skanska Kotien appsin.

Tutustu Skanskan tietomallintamisosaamiseen.

Ilkka Romo

Ilkka Romo

Olen ollut reilut kymmenen vuotta Skanskassa kehittämistehtävissä, ensi alkuun tietomallintamisen eli BIMin parissa, mutta nykyisin laajemmin tutkimus- ja kehitystoiminnasta sekä toimintajärjestelmästä vastuussa.

Kirjoittajan tekstit

Lue lisää