Asiakastyö Töissä Skanskassa

Skanskan blogi:

Energialuokitus on alaindeksistä kiinni

Harvoin sunnuntain lehden lukemisen aloittaa Hesarin asunto-osiosta, mutta kesäkuun ensimmäisenä sunnuntaina oli pakko tarttua siihen ensimmäisenä.

Mielenkiinto johtui kesäkuun alussa voimaan tulleesta lainsäädännön uudistuksesta, jonka mukaan energialuokka pitää mainita asuntoilmoituksissa. Kiinnosti nähdä, kuinka eri toimijat olivat tämän käytännössä toteuttaneet. Rehellisyyden nimissä täytyy sanoa, että vielä tuolloin ensimmäisenä sunnuntaina ei kovin monessa ilmoituksessa energialuokkia näkynyt – seuraavalla viikolla alkoi kirjaimia A:sta H:n ilmestyä jo useampiin ilmoituksiin.

Moni asiaan perehtymätön lukija taitaa kyllä ihmetellä, mitä ihmettä yksittäiset kirjaimet tarkoittavat postimerkin kokoisissa ilmoituksissa, joissa ei ole kauheasti tilaa asiaa selitellä. Lakiuudistus on aiheuttanut myös meillä Skanskassa päänvaivaa, joista luokan lisääminen ilmoituksiin on ollut sieltä helpoimmasta päästä. Eniten on mietityttänyt, kuinka selittää asiakkaalle miksi tuliterä asunto, joka on tehty uusimpien energiamääräysten mukaisesti – ja jopa vielä paremmin – on luokkaa C, mutta vieressä oleva vastaava kohde luokkaa A2007.  Selitys piilee alaindeksissä 2007, joka kertoo, että kyseessä on kaksi eri energialuokitusta, jotka eivät ole vertailukelpoisia keskenään.

E-luku ja ET-luku – mitä eroa näillä sitten on?

Kesäkuun alun jälkeen tehdyissä uusissa energiatodistuksissa ilmoitetaan kokonaisenergiasta kertova E-luku, jossa rakennuksen laskennalliset ostoenergian kulutukset painotetaan energiamuotojen kertoimilla ja lasketaan yhteen. Vanhoissa todistuksissa taas on esitetty energian nettotarpeeseen perustuva ET-luku. Myös taustalla olevaan laskentaan on tullut muutoksia. Vanhojen ja uusien todistusten vertaaminen keskenään on siis kuin vertailisi omenoita ja päärynöitä.

Mutta kuinka selittää tämä asiakkaalle, joka tulee katsomaan asuntoa ja ihmettelee, miksi uusi asunto on ”vain” energialuokkaa C, vaikka asuntomyyjä vakuuttelee sen olevan moderni ja energiatehokas? Itse asiassa se naapurissa oleva vastaava kohde, joka on vanhan järjestelmän mukaan energialuokkaa A2007 , olisi mitä todennäköisimmin myös luokkaa C uudessa luokituksessa. Näin ainakin voisi päätellä, jos rakenteet ja muut ratkaisut ovat samanlaisia eikä kohteessa ole omaa uusiutuvan energian tuotantoa.

No nyt meni jo aivot solmuun – siis vanha A saattaakin olla uusi C, mutta se ei selviä ennen kuin kohteeseen tehdään uuden mallin mukainen energiatodistus. Vanhat energiatodistukset ovat pääasiassa voimassa niiden voimassaoloajan loppuun saakka – pisimmillään tämä tarkoittaa kymmentä vuotta ja uudiskohteissakin neljää. Menee siis vielä melko kauan ennen kuin pääsemme vertaamaan omenoita omenoihin, eikä tarvitse katsoa onko energiatodistus väriltään sininen (uusi) vai vihreä (vanha).

Värillä on väliä

Viimeistään tässä vaiheessa sitä toivoo, että uuden lain laatimisen yhteydessä olisi valittu joku muu tapa energialuokan ilmaisemiseen kuin kirjaimet. Jos jo meillä asiaan perehtyneillä on välillä vaikeaa kertoa, mistä asiassa on kyse, voi vaan kuvitella kuinka hankalaa asian selittäminen on asuntonäytöillä, joissa ei voi pitää pitkiä luentoja energialaskennasta.

Asuntokaupoilla energiatodistuksia katsellessa kannattaa siis olla tarkkana ja katsoa kummasta energialuokituksesta on kyse. Jos vastaan tulee uusi, sininen, energiatodistus, jonka mukaan kohde on energialuokkaa A, kannattaa olla tyytyväinen. Kyseessä on erittäin energiatehokas rakennus, jossa on omaa uusiutuvan energian tuotantoa. Jos taas käteensä saa sinisen energialuokkaa C näyttävän todistuksen, ei kannata pelästyä – kyseessä on uusimpien, tiukkojen määräysten mukainen rakennus. Silloin kannattaa kysyä, mitä rakentaja on tehnyt energiatehokkuuden edelleen parantamiseksi – kerromme siitä teille mielellään lisää.

Kaisa Kekki

Kaisa Kekki

Ei tainnut raksa olla edes vaihtoehtona, kun aikoinaan hain Otaniemeen opiskelemaan. Niin vain päädyin edellisen vuosituhannen viimeisenä vuonna Skanskalle ja rakentamisen ihmeelliseen maailmaan. Tie nykyiseen työhön sairaalahankkeiden liiketoiminnan kehittämisen parissa on käynyt monien erilaisten ja mielenkiintoisten tehtävien kautta.

Kirjoittajan tekstit

Lue lisää