Vastuullisuus

Skanskan blogi:

Miksi työmaan siisteys on tärkeää?

Mitähän ohikulkijoille tulisi mieleen sanasta talonrakennustyömaa, jos kysyisin sitä heiltä? Arvelen, että heidän mieleensä saattaa tulla ensin massiiviset laitteet, kuten torninosturi tai betonipumppuauto ja niiden pauke, vikinä, kolina sekä paljon muita erilaisia rakennustarvikkeita ympäriinsä.

Valitettavan monessa tapauksessa uskoisin ihmisten myös kertovan, että siellä vallitsee kaaos ja se vaikuttaa paikalta, jonne ei uskaltaisi mennä ollenkaan.

Äkkiseltään voimme ajatella, että hyvä niin – silloinhan työmaille ei eksy asiattomia, jotka aiheuttaisivat lisää vaaratilanteita. Tarkemmin ajatellen tämä ei kuitenkaan ole ”hyvä niin” -juttu.

Siisti työmaa viestii laadusta

Entä jos ajatellaan sitä, miltä me rakentajat ajattelemme toimintamme näyttävän niiden ihmisten silmissä, jotka asuvat naapurissa tai jotka vierailevat työmailla ja mahdollisesti suunnittelevat uuden asunnon hankintaa?

 Uskon, että työmaiden siisteys vaikuttaa asiakkaan ostopäätökseen, kun eri kohteiden hinnat ja sijainti ovat lähellä samaa tasoa. Ulkopuolinen ihminen aistii siistin talonrakennustyömaan ja ajattelee mielessään: ”Harvinaisen siistiltä näyttää tuolla aidan takana, siellä valmistuu varmasti laadukkaita asuntoja.”

Siisti työmaa on turvallinen työpaikka

Usealla huonosti hoidetulla rakennustyömaalla työskennellyt henkilö ei aina havaitse epäjärjestystä, vaarallisia kulkuteitä, uhkaavasti liikkuvia koneita ja laitteita, koska ne ovat olleet osa arkipäivää. Valitettavan totta on kuitenkin se, että kesy parkkiintunut rakentaja on ihan yhtä haavoittuvainen kuin tuo noviisi itsesuojeluvaiston omaava naapurin ihminen.

Siisti rakennustyömaa on siellä työskenteleville ihmisille turvallinen, silloin kun siellä on hyvin suunnitellut kulkutiet, jotka pidetään sovitusti puhtaana ja kunnossa, eikä esimerkiksi rakennustarvikkeita pureta kuljetusautoista milloin vaan ja mihin sattuu. Tämä kaikki onnistuu yhdessä sopimalla, jämäkällä asenteella ja hyvällä johtamisella. Kaikkihan tiedämme, että rojujen ja jätteiden seassa kahlaaminen sekä tavaroiden turha etsiminen aiheuttaa väsymystä, stressiä, turhautumista ja tapaturman vaara nousee näin ollen ilmeiseksi.

Miten luodaan siisti työmaa?

Uskon, että se luodaan hyvällä ja oikea-aikaisella suunnittelulla, suunnitelmien noudattamisella ja jatkuvalla seurannalla, puuttumalla välittömästi poikkeamiin.

Siisti työmaa erottuu helposti epäsiististä naapurityömaasta. Tässä muutamia seikkoja:

  • Asiallinen ja suora aita kulkuportteineen on jo yksi askel siistin työmaan ulkoasussa.
  • Seuraava askel aitojen sisäpuolella on toimiva logistiikka, eli onko rakennustarvikkeita oikea määrä oikeassa paikassa oikeaan aikaan
  • Onko työvaiheeseen kuulumattomat jätteet siivottu oikea-aikaisesti?

Siisteys ja siihen lujasti liittyvä työssä viihtyminen on kaikkien yhteinen asia, osa jokapäiväistä työskentelyä. Se, saammeko työskennellä siistissä ympäristössä rakennustyömaalla, riippuu siis loppujen lopuksi meistä itsestämme.

Kysy itseltäsi ennen töiden aloittamista:

  • Heitänkö jätteitä maahan vai vienkö ne systemaattisesti niille varattuun paikkaan?
  • Muistanko tyhjennyttää jätelavat ajoissa?
  • Onko jätejakeet lajiteltavissa ja miten ne kuljetetaan kerroksista alas?
  •  Muistanko minä ja muistutanko muita kavereita kohteliaasti näistä asioista?

Nämä kysymykset on mielestäni kultainen avain siistiin työympäristöön. Pidetään tämä avain varmassa tallessa, niin viihdymme työssämme ja pääsemme turvallisesti kotiin. Näillä toimilla uskomme myös  tuotteemme olevan  asiakkaan ensimmäinen valinta.

Skanskan maailmanlaajuista työturvallisuusviikkoa vietetään 13. – 17.5.2013. Maakohtainen teemamme käsittelee tänä vuonna siisteyden merkitystä työturvallisuuteen, työn tuottavuuteen ja työhyvinvointiin. Lue lisää työturvallisuusviikosta aikaisemmasta blogikirjoituksestani.

Katso myös työkavereideni ajatuksia työmaan siisteydestä.

Yrjö Juustila

Yrjö Juustila

Toimin turvallisuuspäällikkönä Skanska Talonrakennus Oy:n Pohjoisessa alueyksikössä. Ennen nykyistä tehtävääni olin Pohjoisen alueyksikön turvallisuusasiantuntijana neljä vuotta ja tätä ennen kymmenisen vuotta Skanskan teollisuusrakennustyömailla mittamiehenä ja henkilöstön edustajana työsuhde sekä työturvallisuusasioissa.

Kirjoittajan tekstit

Lue lisää